2.3.2014


























Neljä vuotta kuvia ja ajatuksia. Yksi verso antoi nimen blogille, toinen on kasvanut pienestä pähkinästä 3-vuotiaaksi näillä sivuilla. Tänne on löydetty mitä eriskummallisimmilla, ja sitten toisaalta taas ihan järkeenkäyvillä hakusanoilla. "Vilppu ja Valtti", nykyään. "Perätila", "pinnasänky sivuvaununa", "käsi kädessä" monesti. "Piipun nysä oli huulilla", "sukat Purosta". Perätilaan auttoi kontillaan jumppaaminen, pinnasänky muuttui sivuvaunuksi poistamalla toinen laita. Käsi kädessä kannattaa kulkea aina. Piipun nysä oli vaarin juttuja. Sukat saa neulottua Purosta, jollei haittaa kova nyppääntyminen, ei sovi pakkoneurooseihin taipuvaisille nyppijöille.

Paljon olen sanonut, paljon on ollut mielessä sanottavaa, joka on jäänyt lopulta vain omaan päähän pyörimään, odottamaan kanavaa. Olen kohdannut hienoja ihmisiä, saanut loputtomasti neuvoja, inspiraatiota, tukea. Tärkeitä ovat olleet ne lukuisat kävijät, jotka ovat jotain sanoneet, tärkeitä myös kaikki, jotka ovat käyneet vuosia hiljaisesti. Kaikille kiitos ja valtavan paljon rakkautta ja valoa. Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen sain viestin, joka alkoi kysymyksellä: "Tutustutaanko?" Sain merkin siitä, että kannattaa olla rohkea, ottaa askel kohti hyviä asioita, ihmisiä, elämää.

Nyt on aika sanoa hei, kunnes taas tavataan.

***

14.2.2014

erilainen ystävänpäivä




Sovitaan pian treffit lasten kanssa, hän huikkasi minulle ja jatkoi matkaa iloisena, energisenä, valoisana. Muutamaa viikkoa myöhemmin elämä näytti käsittämättömän mustan puolensa, ja tiesin, ettei tapaamista lasten kanssa tulisi. Ajattelin ensin, etten kirjoita, mutta kirjoitan silti. Aikuisiällä voi olla vaikeaa kohdata, tavata uusia ihmisiä ja kutsua heitä ystävikseen. Me olimme tunteneet vasta pienen tovin, vuosien varrella ohikiitäviä kohtaamisia ruokaravintolassa, hiekkalaatikolla, äitiysjoogassa, puistokirppiksellä. Lapset ovat niin sujuvia ja helppoja keskenään, kadehdin sitä joskus. Nyt murhe hyvän ihmisen poismenosta on niin suuri, etten voi kadehtia heidän suruaan, jotka tunsivat hänet paremmin.

Lapsi kysyy, miksi tämmöistä tapahtuu. En millään pysty vastaamaan. Kerron, että surettaa, mutta että se ei ole vaarallista. Voi kunpa voisin luvata hänelle, ettei mitään tällaista tapahdu enää koskaan.

I give you this one thought to keep -
I am with you still - I do not sleep.
I am a thousand winds that blow,
I am the diamond glints on snow,
I am the sunlight on ripened grain,
I am the gentle autumn rain.
When you awaken in the morning's hush,
I am the sweet uplifting rush,
of quiet birds in circled flight.
I am the soft stars that shine at night.
Do not think of me as gone -
I am with you still in each new dawn.

- Native American Prayer



 ***

2.2.2014

oon aina halunnu kirjottaa "Tee näin"




Pipo. Muhkea ja lämmin. Helppo ja nopsa neulottava. Jos tahdot semmoisen, tee näin: Valitse ihanista ihanin lanka. Minulla se sattui olemaan odottamassa, pari vyyhtiä Debbie Blissin Palomaa Kerästä. Luo 60 silmukkaa lyhyille pyöröpuikoille kokoa 7 (tai vaihtoehtoisesti sukkapuikoille) ja neulo yksi oikein yksi nurin, oikeat silmukat kiertäen (eli silmukan takareunasta) vaikka 6 kerrosta, tai niin monta kuin tuntuu sopivalta. Sitten vaihda puikkokokoon 8 ja aloita patenttineule. Siihen löydät hyvät kuvalliset ohjeet vaikkapa täältä. Neulo patenttia noin 15 cm tai omaan päähän sopiva määrä, vaihda sitten jälleen 1o 1n-neulokseen ja neulo noin 5 cm.
Seuraaksi kavennetaan. Omaa pipoani kaventelin vähän summanmutikassa, muistaakseni ensimmäisellä kierroksella joka 9. silmukan. Ei se oo niin justiinsa! Kavennukset tehdään joka toisella kerroksella ja aina samaan kohtaan, jotta neulos pysyy tasaisena. Minä kavensin ensimmäisellä oikein yhteen, seuraavalla kerroksella neuloin kavennuskohdissa normaalisti 2o 1n ja sitten taas seuraavalla kavennuskerroksella ne 2o oikein yhteen. Näin jatketaan, kunnes pipossa on pituutta riittävästi (itse sovittelin joka kerroksen jälkeen pipoa päähän ja arvoin, pitäisikö jo päätellä, ei vielä, no jokos, ei vieläkään, no nyt kyllä). Kun silmukoita on jäljellä jotain 20 ja 30 välillä, tee kavennuskerros neuloen kaikki silmukat 2o yhteen. Sen voi tehdä toisenkin kerran, tai sitten voi katkaista langan ja pujottaa sen neulalla jäljellä olevien silmukoiden läpi. Kiristä lanka ja päättele nurjalle puolelle. Halutessasi voit kiinnittää tupsun päälle nakottamaan, menee se ilman tupsuakin, mutta omaan pipaani laitoin tupsun koska siitä vaan tulee niin hyvälle mielelle!

Tumput. Lämpimät, ihanat, söpöin kirjoneulekuvio. Löydät sen vaikkapa Ravelrysta niinkuin minä. Kaiva tohinalla varastoista sopivat langat, osta pehmeää alpakkaa pohjaväriksi. Neulo yhä kylmenevässä talvessa nopeasti, koska olet hukannut ainoat lämpimät tumppusi kauppareissulla. Huomaa loppusenteillä, että ovat aika pitkää mallia, höh. Pura, ja neulo puolta kokoa pienemmillä puikoilla. Vieläkin näyttävät vähäsen pitkähköiltä. Laita valmiit tumput villaohjelmalla pesuun, ja toivo että menevät vähäpikkusen kasaan siinä. Totea, että eivät menneet kasaan, lörpöttävät.

 Seuraavaksi, ÄLÄ tee näin! Uhkarohkeana heität tumput 40 asteen pesuun ja hetken päästä ongit aivan liikaa huopuneet, muotonsa täysin menettäneet, edelleen liian pitkät mutta samalla liian kapeat tumput pesukoneen rummusta. Venutat, vanutat, kihiset ja puhiset tumppuja käteen ja pois. Natkutat ehkä jollekin asuinkumppanillekin töppäyksestäsi. Alistut kohtaloosi, kuivattelet väkisin venytettyjä huopalapasia froteepyyhkeiden alla ja haet vertaistukea muilta neulojilta. Toteat, että kuivuttuaan tumput mahtuvat joten kuten kätösiin ja pääset yli pahimmasta morkkiksesta. Kuvionkin niistä erottaa, kun vähän kauempaa katsoo. Lopullisesti unohdat kirjoneuleselkkauksen neulomalla raitasukat, vaikka tämmöiset:


Johan helpotti. Valoisaa helmikuuta!

***

5.1.2014






Teimme reissun. Paikka jo tuttu, ihmiset ihanat, eläimet terapeuttiset. Sämpylätaikinaa riittävästi väriä liikuttava koira kissoja kissahattuisia lapsia tietokirjallisuutta sohvalla sinistä ja punaista poika joka näyttää suopallojoukkueen kapteenilta ihana kolmikko portailla pieninaamainen hyrisevä unikaveri lähtösuukko hämärää asemalla junassa myyrän kanssa ja matkakaakao unihiekkaa silmissä kotimatkalla mutta sitten virkistyminen koska Haloo Helsinki! ja Ellilläkin aurinkolasit illan viimeisenä soi



***

jk. Istuimme junassa Turun asemalla, kun konduktööri kuulutti, että lähtö hiukan viivästyy. Jonkun pojan piti ehtiä suukottaa tyttöään asemalaiturilla. Valoisa uuden vuoden alku.



24.12.2013











Kaksi vuotta sitten aloitetut isoäidinneliöt. Vilppusen askartelema tupsumobile, aivan älyttömän hieno! Lomalenssuinen Valtti, pikkusen isompi paperitähtitehdas. Ensimmäistä kertaa kuusi. Siihen piti ripustaa kaikki, mukaan lukien isin kännykän laturi. Valtin mielestä kaikki yhteen kohtaan. Meillä ei tunnetusti paljoa pönötetä, kuvat puhunevat puolestaan.

Lapset löytävät joulun niin helposti, aikuiselle se voi joskus olla pienen työn takana. Kun joululomallakin on tentti. Kun on iso huoli ihanasta ihmisestä, kun ihmettelee universumin järjestämiä elämänkäänteitä. Kun yrittää löytää hyvän elämän avaimia, ja aina ei löydä. Ja sitten toisaalta: kun lapsi sanoo, ettei parempaa äitiä voisi olla. Kun toinen toivoo, että jouluna oltais vaan yhdessä. Kun kaksi hurjaa tonttua rehaa kuusen edessä ninjaelkeitä. Kun Vilppumies saa taas mantelin.

"Kuta pienempi itse on, sitä isompi joulu tulee. Kuusen sisässä joulu on suunnaton, se on vihreä viidakko, jossa on punaisia omenoita ja surumielisen harmonisia enkeleitä, jotka ompelulangan varassa pyörivät itsensä ympäri ja vartioivat aarniometsän sisäänkäytävää. Ja aarniometsä jatkuu äärettömiin lasipallojen sisässä, joulu on kuusen ansiosta ehdottoman turvallinen asia." - Tove Jansson

Valoisaa joulua!